Liedon palvelukeskushankkeen rakentaminen alkuun

Julkaisuvapaa 14.06.2011 klo 12.00

Priima-Yhtiöitten Liedon ydinkeskustaan pitkään työstämä hanke, Liedon Priima Palvelukeskus on nyt toteutumassa. Hankkeesta on tulossa monipuolinen vanhus- ja viriketoiminnan, sekä terveydenhoito-alan kokonaisuus. Pääkäyttäjiksi ovat tulossa Liedon kunta ja Mehiläinen.

Hanke on esimerkki tämän päivän tehokkaasta toimintojen keskittämisestä ja ennakkoluulottomasta hankesuunnittelusta: saman katon alle on saatu yhdistettyä sekä kuntasektorin edistyksellistä ja monipuoliseksi muotoutuvaa vanhusväestön viriketoimintaa liikuntatiloineen ja päiväsaleineen, terveyskeskuksen toimintoihin nivoutuva kuntoutuskoti, sekä yksityisen operoijan hoivakotitoimintaa. Mehiläiselle rakennukseen tulee myös normaali lääkärikeskus. Lisäksi on hieman tiloja varattu kokonaisuutta palveleville muille toiminnoille. Keskus sijaitsee terveyskeskuksen välittömässä läheisyydessä, joka sekin osaltaan edesauttaa vanhusten terveydenhuollon toimintoja ja helpottaa palveluiden saatavuutta. Hanketta voidaan varauksetta pitää esimerkkinä jopa valtakunnallisesti. Kaikki lähtökohdat toimivan kokonaisuuden, toiminnallisen yhteistyön ja siten toiminnan taloudellisen tehokkuuden toteuttamiseksi ovat olemassa.

Hankkeen koostaja ja ideoijana on toiminut Priima-Yhtiöihin kuuluva ETACOM, yhteistyössä Liedon Kunnan kanssa. KVR-urakoitsijana toimii Turun Teollisuuden Rakentajat Oy. Lähtökohtana on ollut Liedon kunnan ajatus viriketoimintakeskuksen tarpeesta. Hanketta on työstetty Etacomin toimesta jo pitkään, koska hankkeen monimuotoisuus on tehnyt siitä melko haastavan. Tontti-investointi Etacomin toimesta on tehty vuonna 2009. Mehiläisen päätös tulla mukaan hankkeeseen oli erittäin merkittävä hankkeen toteutumiselle.

Rakennus tulee olemaan toteutukseltaan laadukas, betonirunkoinen ja pääosin tiiliverhoiltu kokonaisuus yhdellä Liedon keskustan keskeisimmistä paikoista. Kokonaisala tulee olemaan lähes 3500 m2:ä. "Sosiaalisektorin, ja erityisesti vanhustyöhön liittyvät hankekokonaisuudet ovat olleet viime vuosina meille keskeisessä asemassa. Huolimatta siitä, että tällaisia tiloja tarvitaan tulevina vuosina merkittävästi lisää, kiristyy kilpailu koko ajan ja kaikin tavoin. Tämä koskee luonnollisesti myös näitä tiloja operoivia julkis- ja yksityistahoja. Tästäkin johtuen joka hetki pitää miettiä miten me voimme auttaa tilanteessa, ja kehittää uudentyyppisiä vastauksia näihin kysymyksiin. Viime kädessä laskun maksavat kuitenkin asukkaat ja veronmaksajat. Vaikka hankkeen pitkän työstämisen aikana muutamaan kertaan on usko lähes hiipunut, emme ole antaneet periksi. Suuri kiitos myös kaikille matkan varrella hankkeeseen uskoneille, ja erityisesti Liedon kunnan johdolle ja päättäjille. Tästä voimme yhdessä olla ylpeitä!

Muistutan että tärkeä osa hankekokonaisuuksiamme on rahoitus, sillä pyrimme aina löytämään myös sijoittajatahon, joka mahdollistaa tällaiset investoinnit ja vapauttaa tilojen toimijat pääomien sijoittamisesta itse kiinteistöön.

Tässä hankkeessa olemme saamassa kumppaniksemme institutionaalisen, tunnetun sijoittajan", kertoo hallituksen puheenjohtaja Jari Rastas Priima-Yhtiöistä. "Yhtiöillemme hankkeella on merkittävä työllistävä vaikutus, ja toivon sen olevan myös uusia asiakkaita kiinnostava referenssikohde tällaisten kohteiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Etsimme aktiivisesti sopivia hankkeita erityisesti Lounais-Suomen alueelta."

Teollisuuden Rakentajat Oy on Priima-Yhtiöihin kuuluva on julkis-, liike- ja tuotantotilojen rakentamiseen ja muutostöihin sekä muihin vaativiin rakennus- ja korjaustöihin erikoistunut keskisuuri rakennusliike. Teemme myös erityisrakenteita teollisuudelle. Asiakkaitamme ovat yritykset, kunnat, kaupungit, muut julkisyhteisöt ja vakuutusyhtiöt.

Yritys palkittiin Vuoden Yrityksenä 2010 Turussa.

Lisätietoja:

Turun Teollisuuden Rakentajat Oy
hallituksen puheenjohtaja Jari Rastas p. 040-551 1111
e-mail: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
http://www.teollisuudenrakentajat.com/
http://www.etacom.fi/

Asuinkerrostalot Turku Kuninkaanlaakso

Kiitosimeon Oy (ent. Oy Transuotila Ab)

Liedon Priimakeskus